Herman viihtyisi meillä

Vietin lauantain ja sunnuntain ilman verkkoyhteyttä. Siis ilman Facebookia, ilman tätä blogia, ilman sähköpostilaatikkoja, ilman nettiuutisia. Ilman yhtään mitään. Suosittelen sitä kaikille ja eläisin loppuelämäni siten, ellei se olisi hienoisessa ristiriidassa valitsemani ammatin kanssa.

Sunnuntaiaamuna lojuin kotona ja kuuntelin radioliturgiaa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkosta Espoon Tapiolasta, jossa minut on muuten liitetty ortodoksiseen kirkkoon ja kohta vuosi sitten avioliiton mysteerioon. Liturgiassa muuten laulettiin upea romanialainen "Pyhä Jumala" -hymni, joka on päätynyt Taizén laulukirjaan ja jota olen itse laulanut Taizé-messussa - siis luterilaisessa kirkossa! Oli hauskaa huomata, että tunnistaminen voi toimia myös tähän suuntaan. Ettei luterilaisiin palveluksiin säännöllisesti osallistuva ortodoksi vain bongaa pääsiäistropareita ja muita itäisyyksiä, vaan että lännestä tuttu voikin tulla idässä vastaan!

Kuoron ohjelmistoon myös kuului kirkon nimikkopyhälle pyhittäjä Herman Alaskalaiselle omistettu tropari, jossa Herman saa mm. seuraavia epiteettejä: "Pohjolan erämaan kilvoittelija / ja koko maailman armoitettu esirukoilija.  / Oikean uskon opettaja / ja hurskauteen hyvä johdattaja." Herman toimi aktiivisesti Alaskassa ennen kuin Yhdysvallat ja Venäjä alkoivat käydä geopoliittista kiistaa tuosta strategisesti merkittävästä ja, kuten myöhemmin havaittiin, öljypitoisesta alueesta. Hermanin aikaan Alaska oli kuitenkin venäläisomistuksessa. Ankaran kaavan mukaan kilvoitellut pyhittäjäisä pisti pystyyn luostareita ja pyrki eräänlaiseen perinteisen alaskalaisen uskonnollisuuden ja kristinuskon vuoropuheluun.

Kuunteluhetkeäni eivät siivittäneet kuitenkaan uskontodialogiset mietteet tai hääherkistykset. Mietin, että raakoihin viimoihin tottunut nöyrä kilvoittelija olisi viihtynyt asunnossamme erityisen hyvin. Meillä näet vetää.

Sotienvälisenä aikana rakennetun talon eristeet falskaavat kuin viimeistä päivää. Ikkunalauta on jääkylmä, etenkin näillä kirkuvilla pakkasilla. Lattianrajassa tuulee. Sänkyyn pitää sonnustautua tuplavillasukin ja villatakein. Mietin jo pitkiä kalsareitakin yöhousujen alle.

Toisaallakin Herman tuli mieleen. Luin kampaajalla käydessäni Glorian joulunumerosta Eeva-Kaarina Arosen journalistisesti loistavaa Kenneth Greven, Kansallisbaletin taiteellisen johtajan, henkilökuvaa. Haastattelusta jäi mieleen Greven lause: "Tuote on tärkein." Tuotteella hän tarkoitti ilmeisesti baletin tekemiä (tuottamia?) produktioita.

Kyllä, minä ymmärrän, että balettitanssijat eivät elä Pyhästä Hengestä. Kyllä, minä tiedän, että Kansallisoopperan pyörittäminen vaatii raudanlujaa taloushallintoa ja ihan silkkaa voittoa tuottavaa toimintaa.

Silti soisin, että taiteellinen johtaja lakkaisi puhumasta baleteistaan tuotteina. Silloinhan minä katsojana olisin silkka kuluttaja, joka ostaa tuotteen ja on siihen tyytyväinen tai ei. Jos ei, kuluttaja on hyvä, marssii baletin toimistoon ja valittaa. Ei käy. Parempi tuote. Tämä vaihtoon.

Toivoisin, että Greve näkee tanssijoidensa tuotteet myös taiteena, joka kenties viihdyttää, puhuttelee ja muuttaa katsojia. Ehkä Herman tai vielä joku suurempi voisi mennä Kansallisoopperaan ja, jos nyt ei aivan kaataa rahanvaihtajien pöytiä, niin laittaa ne sinne, minne ne kuuluvatkin. Ja muistuttaa, että balettiesityksen tai minkä tahansa taideteoksen (-tuotteen?) hinta ja tuotto eivät ole kuin yhtä kuin sen arvo.